Tänään on maanantai, 6. syyskuuta        > Projektit
> Etusivu
> Hallitus
> Jäseneksi liittyminen
> Yhteystiedot
> Kuvagalleria
> Projektit
> Tapahtumat
> Messukalusteet ja teltat
> Ajankohtaista
> Kamarilehdet
> Intranet


Raahen Nuorkauppakamari
PL 53
92101 RAAHE



VUODEN NUORI JOHTAJA 2010

Mikä?

Vuoden Nuori johtaja on vuosittain järjestettävä kilpailu, jonka tavoitteena on nostaa esiin taitavia nuoria johtajia ja kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin sekä kehittymään johtajina.

Miksi?

Suomalaisista yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista eläköityy lähivuosina suuri määrä johtajia. Samalla johtaminen itsessään on murroksessa, sillä työntekijä- ja johtajapolven nuorentuessa johtajuuden edellytykset ja haasteet muuttuvat. Julkisuudessa ovat kuitenkin eniten esillä väistyvien sukupolvien edustajat, mikä näkyi muun muassa Suomen Nuorkauppakamarien 2008 tekemässä johtajuustutkimuksessa

 - suomalaisten ihailemia johtajien olivat Kirsti Paakkanen, Jorma Ollila ja Vänrikki Koskela -

Suomessa on siis tilausta sekä nuorille johtajille että uudenlaisille johtamisen esikuville. Vuonna 2007 ensi kertaa järjestetty Vuoden Nuori Johtaja -kilpailu pyrkiikin kannustamaan nuoria johtotehtäviin nostamalla esiin uuden sukupolven huippujohtajia. Vuoden 2010 kilpailun painopisteena on Kestävä Johtajuuspolku

 Kilpailuaika
15.9. - 31.10.2010